Biitin uudeksi toimitusjohtajaksi on valittu kokenut teknologiaosaaja Markku Laukka. Laukka siirtyy Biitille Accenturelta, jossa hän on viime vuosien ajan vastannut yrityksen Salesforce-liiketoiminnasta ja sen kehittämisestä Suomessa.

Elokuun alussa uudessa tehtävässään aloittaneella Laukalla on mittavaa kokemusta monelta eri toimialalta, erityisesti teknologia-alalta ja konsultointiliiketoiminnasta.

Ennen Biitille siirtymistään Laukka ehti työskennellä Accenturella yli 20 vuoden ajan erilaisissa johtotehtävissä. Viimeisten kymmenen vuoden ajan hän on vastannut yrityksen Salesforce-liiketoiminnasta Suomessa.

“Biit oli minulle varsin tuttu yritys jo entuudestaan. Tiesin, miten yritystä on pitkäjänteisesti kasvatettu sekä miten vahvan jalansijan yritys on Salesforce-markkinoilla Suomessa onnistunut saamaan”, Laukka kertoo.

Uuteen tehtävään Laukka lähtee tavoitteenaan auttaa yritystä seuraavan kasvuloikan tekemisessä.

“Biit on jo pitkään ollut vahva tekijä Suomen markkinoilla. Nyt tavoitteena on hakea entistä voimakkaampaa kasvua osana twoday-konsernia.”

Laukka seuraa tehtävässään yritystä sen perustamisesta saakka vetänyttä Ikla Puustista, joka jättäytyi huhtikuun lopulla sivuun yrityksen toiminnasta.

Markku Laukka

Yhteydenotot:

Markku Laukka, toimitusjohtaja, twoday Biit Oy, +358 40 772 5811

Biit Oy on nimittänyt uudeksi operatiiviseksi johtajakseen Timo Pasosen, joka aloitti uudessa tehtävässään vuodenvaihteessa. Pasonen siirtyi Biitille konsultointiyritys Accenturelta, jossa hän työskenteli kolmen viimeisen vuoden ajan Senior Managerina. Operatiivisena johtajana Pasonen vastaa Biit Oy:n uuden strategian jalkauttamisesta päivittäiseen tekemiseen.

Pasonen on työskennellyt pitkään erilaisissa johto- ja kehitystehtävissä teknologia-alan yrityksissä. Ennen Biitille siirtymistään Pasonen työskenteli Accenturella ison kokoluokan Salesforce-hankkeissa, joissa hän vastasi projektien vetämisestä ja toimituksista. Aiemmin Pasonen työskenteli Salesforceen erikoistuneella Fluidolla palveluliiketoiminnan johtotehtävissä.

Ennen uraa Salesforcen parissa Pasonen ehti työskennellä Nokialla yhteensä kymmenen vuoden ajan erilaisissa johtotehtävissä, erityisesti mobiilipuolella.

Kattavan johtamis- ja projektiosaamisen lisäksi Pasosella on useita Salesforce-sertifikaatteja, jotka kertovat hänen vahvasta teknologiaosaamisesta. 

“Isona teemana uudessa tehtävässäni näkyy Biitin kunnianhimoinen visio nousta halutuimmaksi Salesforce-kumppaniksi Suomessa. Avainkysymykseksi nousee se, miten meistä saadaan asiakkaiden näkökulmasta sellainen. Perinteisten käyttöönottoihin keskittyvien teknologiatalojen rinnalla Biitin tapa lähestyä asiakkaita avainasiakkuuksien johtamisen kaltaisilla tuoreilla teemoilla, on minusta poikkeuksellista ja joukosta erottuvaa. Se luo erinomaiset edellytykset auttaa asiakkaita kehittämään heidän toimintaansa sekä ratkomaan heidän oikeita haasteita pelkkien teknisten toteutusten sijaan”, kertoo Timo Pasonen. 

Lisätietoja:
Jaakko Koivisto
Head Of Communications
Biit Oy
jaakko.koivisto[at]biit.fi
0505135311