Lupasin lukiossa silloiselle historianopettajalleni, etten koskaan aloita tekstiä viittaamalla jo muinaisiin roomalaisiin. Aion kuitenkin tehdä tällä kertaa poikkeuksen.
Ikla Puustinen, CEO, Biit Oy
Parisen tuhatta vuotta sitten elänyt roomalainen kirjailija ja luonnontutkija Plinius vanhempi tapasi kertoa tarinaa, jossa strutsi hautaa päänsä hiekkaan vaaran uhatessa.
Jokainen eläindokumentteja joskus katsellut tietää, ettei yksikään eläin todellisuudessa toimi näin. Kun eläin kokee olonsa uhatuksi, se pyrkii yleensä pakenemaan. Joskus se voi hyökätäkin.
Myönnän, että viimeisen vuoden aikana mieleen on muutaman kerran hiipinyt salakavalasti ajatus siitä, pitäisikö seurata tarinan strutsin esimerkkiä. Sulkea silmänsä ympäröivältä maailmalta ja odottaa parempia aikoja.
Ei tietenkään!
Yhdelläkään yrityksellä tai yhdelläkään johtajalla ei ole muutosten keskellä varaa yrittää piiloutua tai jäädä odottelemaan parempia aikoja. Isoihin muutoksiin on reagoitava isoilla muutoksilla.
”Isoihin muutoksiin on reagoitava isoilla muutoksilla.”
Helppoa se ei ole. Jokainen muutosjohtamista joskus kokeillut tietää, kuinka vaikeaa se on. Vaikka organisaatiossa kaikki olisivat yksimielisiä muutosten tarpeellisuudesta, niin suunnan kääntäminen on hidasta ja työlästä. Se edellyttää rohkeita päätöksiä, määrätietoisuutta ja pitkäjänteisyyttä. Asioita, joista on vaikea pitää kiinni epävarmoina aikoina.
Tässä Fiidin numerossa hyökätään täysillä muutosten kimppuun. Teemana on tällä kertaa liiketoiminnan transformaatio, eli miten organisaation suuntaa voidaan muuttaa isoin liikkein. Transformaatio on aina iso muutoshanke, johon yksikään yritys ei lähde kevyin perustein. Mikä avuksi, kun pään työntäminen hiekkaan ei ole todellinen vaihtoehto?
Tässä numerossa pyrimme tarjoilemaan ajatuksia siitä, mistä tällaisessa transformaatiossa on lopulta kyse sekä myös vaihtoehtoja, miten haastavan transformaatiohankkeen voi viedä onnistuneesti maaliin. Ja tuttuun tapaan tarkastelemme aihetta vahvasti Salesforceen peilaten. Mikä rooli Salesforcella-teknologioilla on liiketoimintaa uudistettaessa ja kehitettäessä?
Mikäli tämä meitä kaikkia tavalla tai toisella juuri nyt koskettava aihe herättää sinussa ajatuksia tai kysymyksiä, ota ihmeessä yhteyttä!
